perjantai 16. joulukuuta 2011

Täällä ollaan!

Pahoittelen blogini viimeiaikaista hiljaiseloa. Nää päivät on olleet niin kiireisiä, ettei ole ehtinyt istua koneen äärellä. Onneks nyt meno hieman rauhoittunut ja huomenna pääsee viettämään taas viikonloppua! :) Huomenna suuntaan ensin Vantaalle ja siitä Kotkaan ja illalla sitten baarissa pyörähtämään.

Meillä oli eilen koulussa eräs tuotekoulutus, josta saatiin "palkinnoksi" vähän näytteitä:





Kuvissa näkyy myös mun uusi matto, josta lisää myöhemmin muiden uusien juttujen kanssa! :)

Mentiin tänään kouluun vasta klo12 ja äskettäin saavuin kotiin. Koulupäivä oli aika turha..kaikki sai siis tehdä mitä halusi. Itse harjoittelin kuumakivihierontaa ja tein VANHOJEN geelien päälle uudet kynnet.. varsin kyseenalaisin tuloksin:


No, kai noi menee viikonlopun yli! Ensviikolla sitten joulukynnet :)


Tässä vähän päivän ruokia:




Ennen kouluun lähtöä söin siis kanasalaatin mango-curry -kastikkeella ja juuri äsken herkuttelin tällä:




Eli salami-munakas papujen kera!

Nyt mä alan pakkailemaan huomista varten ja loppuilta menee tallennettuja sarjoja katsellessa.
Palaan asiaan viimeistään sunnuntaina maanantaina :)


-Anni

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

oi että kun on hyvän näkösiä ruokia!:)

Anonyymi kirjoitti...

Voisitko kuvata videolla, kun teet normi päivä meikkisi? :)

Anni kirjoitti...

Anonyymi: Ja hyvän makuisiakin! :)

Anonyymi: Voisin kyllä jossain vaiheessa tehdä meikkipostauksen videon muodossa, ehkäpä jo ensiviikolla :)

Anonyymi kirjoitti...

meilläkin oli pari-kolme viikkoa sitten toi samainen camillen koulutus :) saatiin samat näytteet :D

Anni kirjoitti...

Lara: Aijaa :D mä en oo viel pahemmin ehtinyt testailemaan tuotteita, mutta varmasti hyviä ovat!