keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Meikkipohja

Ajattelin tehdä tällaisen jutun meikkipohjan tekemisestä. Meikissä meikkipohja on mielestäni tärkein juttu, johon sitten muu meikki rakennetaan. Huolliteltu meikkipohja antaa siistin vaikutelman. On tärkeää, että käytössä on juuri omaan ihanlaatuun soveltuva meikkivoide, sekä sävyltään ihonväriin sopiva. Meikkipohjan tekoon soveltuvia tuotteita on laaja valikoima kosmetiikan maailmassa, joten jokainen löytää varmasti juuri itselleen sopivan tuotteensa.

Vaihtoehtoina on esim.

Vahapohjaiset värivoiteet
Näitä varmaan harva käyttää arkimeikissään, mutta esim. kuvaustilanteessa aivan mahtavia. Voiteet sisältää siis paljon väripigmenttiä, eli sopivat loistavasti vaativiin tilanteisiin. Vahapohjaiset värivoiteet kestävät myös hikoilua hyvin, lisäksi kyseiset tuotteet ovat todella peittäviä (jopa pienelläkin määrällä). Miksei tuotetta voisi käyttää myös arkimeikissä, mutta varmasti luonnollisemman tuloksen saa esimerkiksi seuraavalla tuotteella:

Nestemäiset meikkivoiteet
Nämä taitaa olla suosituimpia tuotteita meikkipohjan tekemiseen. Kosmetiikkamarkkinoilla on paljon erilaisia ja eri merkkisiä voiteita. Hintataso ihan laidasta laitaan. Nestemäisellä meikkivoiteella saa ohuemman ja luonnollisemman lopputuloksen, koska ne sisältävät siis vähemmän väripigmenttiä kuin vahapohjaiset voiteet.
Nestemäisillä meikkivoiteilla saa peittävämmän tuloksen kerrostamalla: levitä ensin yksi kerros, anna vähän kuivahtaa ja levitä sitten toinen kerros.

Pohjustukseen voi käyttää myös muitakin tuotteita:

- Meikkipuuteri: Eli meikkivoide ja puuteri samassa tuotteessa. En välttämättä suosittele, jos sulla on hyvin kuiva tai pintakuiva iho
- Mineraalimeikkipuuteri: Arkikäyttöön ihan jees. Saattaa kuitenkin tuotekohtaisesti kuivattaa ihoa
- Vaahtomeikkivoide: Koostumukseltaan pehmeä "mousse". Levittyy pehmeästi
- Sävyttävä kosteusvoide: Sisältää siis vain vähän väripigmenttiä. Tällä saa raikkaan meikkipohjan, jos iho on hyvä, eikä se tarvitse sen erityisempää peittämistä. Kesällä luottotuotteeni! 

Meikkivoiteen valinnassa kannattaa miettiä omalle ihotyypilleen sopiva tuote. Jos siis ihosi on hyvin kuiva tai pintakuiva, kannattaa valita kosteuttava meikkivoide (talvisin meikkivoide myös hieman suojaa ihoa pakkaselta). Jos taas ihosi on hyvin rasvainen ja se alkaa kiiltelemään päivän mittaan vaikka kuinka puuteria lisäilisi, suosittelen öljyttömiä meikkivoiteita.
Itselläni on käytössä nestemäisenä meikkivoiteena Deborahin 24 ORE perfect (sävy 5 Amber), jota ei suomessa taideta myydä ollenkaan, mutta tilaan sitä netin kautta. Meikkipuuterina mulla on IsaDoran Cream powder foundation (sävy 67 Sun beige). Näitä tulee laitettua naamalle vuoropäivinä, ei siis tietenkään samanaikaisesti :D



Kerron käyttämistäni tuotteista enemmän myöhemmin, sillä ajattelin tehdä ihan oman postauksen omasta meikkauksestani, eli mitä tuotteita käytän ja miten. Eli niistä myöhemmin! Sitten varjostuksiin ja korostuksiin:

Varjostukset ja korostukset on aivan mahtavia, jos haluaa vähän enemmän ulottuvuuksia meikkipohjaan. Niiden käytön oppii ajan kanssa ja se vaatii jonkun verran harjoittelua. Pääpiirteissään korostuksia käytetään kasvojen korkeimmilla kohdilla ja sellaisilla kohdilla, joita haluaa tuoda enemmän esille. Korostukseen voi käyttää esim. valokynää, korostusväriä (erikoispeiteaine, joka sisältää paljon väripigmenttiä; tätä myy esim. Joe Blasco!) tai vaikkapa 2-3 astetta vaaleampaa meikkivoidetta. 

Varjostuksia käytetään kun haluat saada jotain "pois". Varjostuksilla siis häivytetään joitakin kasvon osia uuteen muotoonsa. Tähän voi käyttää esim. aurinkopuuteria (muttei mitään hohtavaa ja helmiäistä!), varsinaista varjostusväriä (tätäkin myy esim. Joe Blasco) tai 2-3 astetta tummempaa meikkivoidetta.

Kyllä siis meikkivoiteella tai aurinkopuuterillakin saa varmasti ihan hyviä tuloksia aikaan, mutta ammattikäyttöön sopii parhaiten varsinaiset korostus- ja varjostusvärit! Muista kuitenkin, että vaikka varjostaisit millä tahansa, sen kannattaa olla sävyltään harmaaseen taittuva ruskea (EI siis punaruskea).

Mä tein varsin "edustavasta" kasvokuvastani esimerkin, mille kasvojen alueille korostukset ja varjostukset tulisi levittää. Vaalea väri siis korostuksissa, tumma varjostuksissa:


Hahah, kylläpä tuli hieno! Mutta tosiaan, kuvassa ne siis yliampuvat ihan sen takia, että alueet tulevat varmasti hyvin esille.

Korostettavia alueita siis:
1. Poski/poskipää
2. Kulmaluu (nostaa katsetta, korostaa kulmakarvojen kaarta)
3. Otsa (kolmion muotoinen alue)
4. Nenän selkä
5. Huulet (voit korostaa esim. amorinkaarta, jolloin huulet näyttävät muhkeammilta)
6. Leuka

Varjostettavia alueita:
7. Otsa (eli hiusraja, mutta siis hyvin kevyesti)
8. Ohimo (pieni sipaisu riittää)
9. Poskiluun alapuoli (tällä saa oikeasti kapeamman näköiset kasvot!)
10. Nenän pielet (nenän kavennus, ilman nenäleikkausta)
11. Leuka, leuan alapuoli (esim. liian leveää leukaa, pitkää leukaa tai kaksoisleukaa saa häivytettyä tällä tavoin)

Vielä voisin sanoa korostuksista ja varjostuksista, että MALTTIA. Tarkoitus ei ole jättää mitään näkyviä rajoja (kuten kuvassa), vaan kohdat tulee häivyttää todella huolellisesti. Mutta se siis niistä.

Ainiin! Jos kasvoista löytyy esim. couperosaa tai arpia (esim.acne), tummat silmänaluset, jne. jotka haluaa piiloon, niin meikkivoiteen levittämisen jälkeen voi käyttää niille tarkoitettuja peitevärejä. Ne sisältävät runsaasti väripigmenttejä ja parhaimmat niistä voivat peittää jopa tatuoinnin (Joe Blascolta saa myös näitä). Voit käyttää myös neutraloijia, eli punaisuutta häivyttäessä vihreää neurtaloijaa, sinisyyteen oranssiin taittuvaa neutraloijaa.

Lopuksi kasvot vielä puuteroidaan irtopuuterilla! Näin siis meikkipohja "kiinnitetään". Puutereitakin on erilaisia; on irto-, kivi-, aurinko-, ja hohdepuutereita. Irtopuuteri on siis meikin kiinnitykseen, kivipuuteria voi käyttää meikin korjailuun (muttei välttämättä kannata käyttää kiinnitykseen, kasvot alkavat kiiltämään helpommin), aurinkopuuteria päivetyksen korostamiseen tai varjostuksiin ja hohdepuuterilla voi tehdä korostuksia esim. juhlameikkiin.

Mutta se meikkipohjasta! Vähän sekavahan tästä tuli, mutta toivottavasti saatte nyt jotain tolkkua. Jos tuli mieleen jotain kysyttävää, niin saa kysyä :) tai jos haluaa jotain vinkkejä, niin annan niitäkin toki mielelläni. 

Nyt mä menen potemaan tätä inhottavaa syysflunssaa tv:n ääreen!

<3:llä Anni

4 kommenttia:

sussu kirjoitti...

Vaikka suurinosa olikin jo kuultua juttua, niin luin kyllä ja tykkäsin :) Todella selkeä teksti jossa perusjutut hyvän meikkipohjan tekoon :> Ite en noita korostuksia ja varjostuksia harrasta, johtuu varmaan siitä kun pelkää, että ei osaa ja jäis just karseet rajat :'DDDD
Chocolate & Cherry

Mirella kirjoitti...

Todella selkeyttävä toi kuva! Kiva postaus muutenkin, ja tuli pari uutta juttuakin mulle =)

Anni kirjoitti...

sussu: Kiva kuulla! Joo, olihan toi suuremmaksi osaksi aika perussettiä :) en mäkään varsinkaan arkimeikissä käytä pahemmin mitään varjostuksia, mut juhlameikkiin monestikin! kyl se harjottelua vaatii, että tulee siisti ja varsinki luonnollinen lopputulos :D

Anni kirjoitti...

Mirella: No hyvä, mä pelkäsin että kuva on vähän liian sekava :D Ja kiva kuulla, että jotain uuttakin tietoa tuli :)